Äitiysosteopatia
Raskausajan osteopatia on hellävaraista ja tehokasta. Tulet jokaisella käynnillä kuulluksi ja huomioiduksi yksilöllisesti omassa tilanteessasi.
Raskaus on naisen elämässä ainutlaatuista aikaa. Joskus raskauden aikana esiintyy kuitenkin vaivoja, jotka aiheuttavat kipuilua ja/tai epämukavuutta.
Raskauden aikana tyypillisiä vaivoja äideillä ovat mm. alaselän, lantiokorin takaosan ja häpyliitoksen kipuilut. Myös tukalaa ja kiristävää oloa sekä närästystä esiintyy useilla.
Raskauden aikana kasvava sikiö ja kohtu muokkaavat odottavan äidin ryhtiä. Viimeistään raskauden loppupuolella, joskus jo aiemmin (esim. tuki- ja liikuntaelimistön riittämättän lihastuen vuoksi), kehon painopiste siirtyy kehon etupuolelle. Tämä muutos haastaa kehon tukirankaa ja sitä tukevia lihaksia ja sidekudosrakenteita.
Keholta vaaditaan sikiön ja kohdun kasvaessa sopeutumista uuteen tilanteeseen. Tämä voi ilmetä lihasten ja sidekudosrakenteiden ylikuormittumisena ja kipuna mm. alaselän alueella. Lihasten kuormittuessa odottavan äidin liikemallit saattavat muuttua ja vaikuttaa sitä kautta kehon kokonaisliikkuvuuteen.
📚Tutkittua tietoa:
Raskauden aikana esiintyvän alaselkäkivun syytä ei täysin tiedetä.
Tutkimusten mukaan vaikuttaisi siltä, että kehon painopisteen siirtyminen kehon etuosaan sekä lannerangan lisääntynyt kaarevuus ovat osatekijöinä kivun ilmaantumisessa.
Raskauden mukanaan tuomat muutokset ryhdissä ja mahdollinen lihasvoiman riittämättömyys asennon ylläpidossa voivat kuormittaa niveliä, ligamentteja ja lihaskalvorakenteita aiheuttaen vetoja ja painetta.
Myös lantion takaosaan sijoittuvien kipujen voidaan usein katsoa ainakin osin liittyvän tuki- ja liikuntaelimistön yritykseen mukautua raskauteen erityisesti häpyliitoksen ja SI-nivelen (nivel ristiluun ja lantioluun välissä) alueella.
Lähde: Osteopathic manipulative treatment for low back and pelvic girdle pain during and after pregnancy: A systematic review and meta-analysis 2017.
Lempeällä osteopaattisella hoidolla voin lisätä odottavan äidin kehon kudosten liikkuvuutta ja liikkeen vapautta.
Osteopaattina lähestyn raskaana olevan äidin tuki- ja liikuntaelimistöä useiden eri tekniikoiden avulla. Otan hoidossani huomioon yksilöllisesti jokaisen asiakkaani senhetkisen tilanteen.
Osteopatia on holistinen hoitomuoto, joka ottaa huomioon raskaana olevan äidin koko elämänkaaren sekä nykyisen elämäntilanteen ja sitä kuormittavat tekijät.
Raskaana olevan äidin osteopaattisessa hoidossa kohdistan hoitoni laajasti kehon eri osiin ja järjestelmiin. Näin saan äidin terveyttä tuettua parhaalla mahdollisella tavalla, monen eri elinjärjestelmän kautta. Esimerkiksi MET-lihasenergiatekniikat ja viskeraaliset tekniikat pehmytkudoksiin tuntuvat miellyttäviltä ja toimivat hyvin raskauden aikana. odottavien äitien hoidossa. Nämä tekniikat ovat turvallisia, pehmeitä ja tehokkaita tapoja hoitaa osteopatialla raskaana olevaa äitiä.
Osteopaattina ja sairaanhoitajana olen terveydenhuollon ammattilainen. Autan odottavaa äitiä myös arvioimalla äidin kokonaistilannetta ja voimavaroja. Asiakkaani luvalla voin myös konsultoida tai ohjata jatkohoitoon toiselle terveydenhuollon ammattilaiselle.